Anne Margareta Lindell Kumarrun vain kaden edessä: köyhän kansan ja Jumalan.

Kaikki blogit puheenaiheesta 3E-aate

Hei, järki hoi! Haluammeko olla vapaita vai orjia?

Kohtalon kysymys on nyt käsillä. Vatuloinnin aika on lopussa. Linkitin tämän kirjoitukseni lopussa Unkarin presidentin Victor Orbanin maaliskuussa 2016 pitämän äärimmäisen totuudenmukaisen ja järistyttävän puheen. (Tätä ei tietenkään meillä Yle näyttänyt).

Ennustan, että kohta on EU:ssa helvetti irti

Ennustan, että hyvin pian alkaa Britannian painostus ja kiristys, sillä ennenkuin innostumme liikaa  kansanäänestyksen tuloksesta, niin pitää muistaa, että äänestys on vain neuvoa-antava, ja aikaa varsinaiseen eropäätökseen tekoon on vielä runsaasti. Kysymys herääkin, mitä nyt?

 

Aistin jotain pelottavaa ja outoa ”huminaa

Kaikki maailman taloustieteilijät ja poliittisesti arvovaltaiset henkilöt, siis järkijään ihan kaikki ne, jotka eivät ole itse EU:ssa vaikuttajina, lobbareina tai käytreinä  ... siis ihan kaikki (enkä vain pelkästään minä) ja vähänkin järkevät ja rehelliset sanovat, että EU:lla ja eurolla on jäljellä enää kaksi (2) tietä:

 

Tunnustan, olen 3E-evankelista … kuten Cameronkin, Farage jne. ...

Brexit”, eli ” British exit”, saatta todellakin toteutua Britanniassa. (Meillä vastaavasti kysessä on ”3E”, eli ”Exit EU Euro”). Tämän aamuisessa Bloomberg-kanavan TV-lähetyksessä jopa Saksan lk. Merkel ilmaisi syvän huolestumisensa Briannian tilanteesta ja selvistä aikeista erota EU:sta.

Syy Keskustan käsittämättömään johtoasemaan on paljastunut

Joku muu on huomannut varmasti kanssani saman asian; eli kun ei tee mitään, ja taasen kun muille tekeville sattuu  (tulee mokia), niin vaikuttaa siltä kuin tämän hiljaisen sivustakatsojan  ”teot” ikäänkuin vaikuttaisivat järkeviltä, vaikka todellisuudessa niitä tekoja ei edes ole olemassakaan. ... aivan oikein, arvasitte, kyse on Keskustan kannatuksen (mystisestä) noususta. Siis, Keskusta on johdossa koska se vain on.

Pohjoinen Unioni, Nordisk Union - pian totta

Kun nyt ja aivan selvästi Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa tehdyn kyselyn mukaan halutaan selvästi irti EU:sta  (meillä lisäksi irti eurosta), niin eikö tästäkin vaihtoehdosta olisi hyvä käydä järkevää ja asiallista keskustelua ja varsinkin ennen eduskuntavaaleja? ... Mutta mitä sanovatkaan päättäjät...”Nämä eivät (muka) ole eduskuntavaalien kysymyksiä”. ... Pöyristyttävää” ... Nämä jos mitkään ovat seuraavien eduskuntavaalien pääkysymyksiä, sillä kansa vaatii nyt selkokielisiä vastauksia ehdokkailta. Sumutuksen, eksytyksen ja valheitten aika on ohi!

 

Soini täydessä vedossa: ”Persut ei veljeile hallituksen kanssa”

Tulta, tulikiveä ja röykytystä on tiedossa huomisessa välikysymyskeskustelussa, jossa Perussuomalaiset pyrkivät kaatamaan hallituksen jälleen kerran. Ylen tämän aamuisessa haastattelussa (15.10.-14) Timo Soini  (Ps. pj.) kertoi, ettei hänen puuttumisensa pääministeri Stubbin tämän aamuisesta  kokouksesta ollut mikään unohdus, ja, että kokouksen boikotointi johtui siitä, että  PS-puolue ei "veljeile hallituksen kanssa".  Stubb oli näetsen kutsunut kokoukseen myös opposition edustajat.

Yritysjohtajien hätähuuto - 600 000 työpaikkaa nyt vaarassa

Suomen yrityisjohtajien manifesti Suomen puolesta on julkaistu tänään (25-9-14). Jopa 600 000 nykyistä työpaikkaa vaarassa, jollei pikaisesti aleta tehdä jotain. Suomessa kansa elää päättäjien sokaisemana sellaisessa uskossa, että mitään hätää ei ole, mutta näitä valheita meidän ei enää tarvitse uskoa.

EK:n yritysjohtajien ryhmällä on ehdotuksia siitä miten työllisyys, kilpailukyky ja etenkin vienti saataisiin vetämään .

 

Hallituksen politiikka äärimmäisen poukkoilevaa

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä